Asiakaspalautteet ja asiakastapauksia
Syyhy vai ekseema?
Sain jokin aika sitten kuvan viestinä, joka lämmitti mieltä!
Puolisen vuotta sitten sain asiakkaakseni ihanan herkän pojan, jolla oli todella ikävä kivulias ja kutiseva ihottuma.
Ihottuma oli pahimmillaan käsissä, mutta muuallakin päin kehoa oli oireilua. Syyhyä epäiltiin, enkä tiedä oliko se sitä vai ei, mutta homeopatiassa sillä ei sinänsä ole merkitystä.
Jo ensimmäinen annos homeopaattista lähti selvästi parantamaan kutinaa ja kuivattamaan ihoa, joka raapimisen jäljiltä olisi jo kohta altistunut tulehdukselle.
Alkuun jouduttiin vaihtamaan ainetta muutamaankin otteeseen kun vaste hiipui, mutta näin homeopatiassa monesti käykin, kun hoidetaan akuuttia fyysistä oiretta tai vammaa.
Tämän vuoksi on tärkeää, että hoidon tukena on ammattilainen, joka osaa valita aineen aina silloiseen tilaan sopivaksi. Aina ei myöskään välttämättä tarvitse ainetta vaihtaa vaan potenssin tai annostelun tarkistelu saattaa olla tarpeen.
Nyt puoli vuotta myöhemmin pojan kaikki iho-oireet ovat poissa. Tysin homeopatialla hoidettu.
Nyt kun koulut jälleen alkoivat, niin toivon, että saimme hänen elinvoimaa sen verran nostettua, ettei koulussa todetut sisäilmaongelmat toisi meille lisää hoidettavaa.
Pojan hoito jatkuu kuitenkin vielä ja kivasti ollaan akuuttejakin vaivoja saatu hoidettua homeopatialla, kuten juuri ärhäkkä silmätulehdus flunssa oireineen.
Kuva hoidon alkaessa ja 6kk hoidon aloittamisesta

Homeopatialla hoidettaessa hoidetaan kokonaisuutta.
Joskus on kuitenkin saatava hoidettua liuta akuutteja ennen kuin päästään hoitamaan kokonaisuutta. Siltikin kokonaisuus pidetään mielessä alusta asti, jotta löydetään se paras lääke siihen hetkeen.
Luottamus ja ennen kaikkea rehellisyys asiakas-suhteessa on tärkeää, jotta päästään hyviin tuloksiin. Toki asiakas on se joka määrää tahdin milloin on valmis kertomaan tai käymään läpi mitäkin. Toiselle se on peräpukamat ja toiselle vuosien kauna naapurin Pirjoa kohtaan, kun varasti joskus lapsuudessa lauantai karkit. Toiselle jonkin vaivan läpikäyminen on ihan arkipäiväinen asia ja toiselle taas ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Joskus saattaa käydä myös niin, ettei asiakas tiedä jonkin vaivan tai asian olevan tärkeää infoa homeopaatille. Esimerkkinä ohuet ja herkästi katkeilevat hiukset. Minulla oli asiakkaana nuori nainen ja katselin, että onpa vahvat ja kauniit hiukset. Mutta todellisuudessa hiuksissa oli hiuslisäkkeitä ja tämä kävi ilmi vasta myöhemmin ja näin ohjasi myös eri lääkkeeseen. Tästä päästäänkin myös siihen kuinka tärkeä minun homeopaattina on osata kysyä oikeat kysymykset eikä tehdä olettamuksia. Pieni näpäytys itselle.
Minulle homeopaattina on erittäin tärkeää, että asiakas tuntee tulleensa kuulluksi ja joskus ajat venähtävätkin. Pääasia on, että saamme kasaan juuri ne tiedot mitä sillä hetkellä on tuloillaan. Se mitä jää kertomatta ja läpi käymättä, niin sen aika on sitten joskus myöhemmin.

Vanhuuden tuomia haasteita!
Jostain syystä olen saanut hoitaa useampiakin vanhuksia ja hyvin tuloksin. Tässäkin tapauksessa tämä jo lähes 80 vuotias nainen ei ollut ikinä kuullutkaan homeopatiasta. Hänen tytärtään olen saanut hoitaa ja näin hän pyysi äitiään kokeilemaan myös homeopatiaa, kun vatsantoiminnan kanssa oli haasteita ollut jo pidempään. Haastattelu meni kivasti ja varoitinkin häntä alkuun, että saatan kysellä hänen mielestään kummia. Jossain vaiheessa haastattelua hän sanoikin, että "oletpa sinä utelias".
Tälläkin asiakkaalla hoito vaikutti kokonaisvaltaisesti eli ei pelkästään vatsantoiminta parantunut vaan myös mieli rauhoittui.
Eikä minulle uutta aikaa tarvitse tässä tilanteessa varata, koska edellisellä käynnillä valikoitu aine ja potenssi vielä auttaa.

Unettomuus..
Tämä oli ihana tapaus! Homeopatiassa unettomuuteen löytyy tuhansia lääkkeitä. Tässäkin tapauksessa oikeaan lääkkeeseen ohjannut oire löytyi etiologiasta eli "mitä tapahtui ennen".
Sitä en avaa tässä "mitä tapahtui ennen", mutta sen sanon, että asiakas itse ei sitä osannut pitää minulle tärkeänä informaationa.
Eli asiakkaana puhu kaikki mitä mieleen tulee, joskus se itsestä mitään sanomaton tapahtuma, sattuma tai reaktio voi olla äärimmäisen tärkeä avain lääke valinnassa.

Ihottumat..
Jostain kumman syystä minulle on tullut hoidettavaksi runsaasti ihoon painottuvia tapauksia ja kiitettävin tuloksin olen niitä saanut hoitaa.
Ihon hoitaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Monesti hoidon alussa paraneminen lähtee nopeasti käyntiin, mutta todennäköisesti taantumia ja ehkä jopa takapakkejakin tulee. Joskus ihottuma tai oire saattaa parantua nopeastikin, mutta muistuttelee silti itsestään vielä pitkään.
Homeopaattinen rakennehoito kulkee yleensä kaksi askelta eteen päin ja yksi taakse ja tämän on huomattu pätevän myös ihon kanssa.

Käden jo pitkään jatkunut kutiseva ihottuma..
Tässä aika hurjassakin käden ihottuma tapauksessa unohtui ottaa kuva lähtötilanteesta, mutta tarkasti kun kuvaa katsoo, niin näkee kyllä missä iho on oireillut.
"Asiakas" on ystäväni ja tällöin hän oli meillä muutamia päiviä vierailemassa. Enhän minä malttanut olla hoitamatta ja onneksi ensimmäinen aine osuikin kivasti, koska hän saattoi olla hiukan skeptinen homeopatiaa kohtaan - ei ole enää. Hän oli otettu siitä, kuinka tarkasti ja aidosti halusin tietää ja kuulla hänen oireensa. Ja vielä enemmän iloissaan siitä, kun todella inhottava kutina loppui miltei heti. Ohjeistin hänelle jatkoon lisäksi solumineraaleja, jotka sopivat hyvin hänen kokonaisuuttaan tukemaan.